18.2.07

Värikkäät lapaset


Ensimmäiset virkkaamani lapaset vähän vielä kesken... Muutaman sentin raita samalla värillä, ja sitten on pakko vaihtaa. Tässä työssä kivointa on päättelemättömät langat ja niiden hypistely. Olisin voinut jättää langat tarkoituksella vielä pidemmiksi, jotta ne olisi voinut jättää roikkumaan tupsuksi ranteeseen, tms. Voinhan tietysti ottaa lankaa jokaisesta kerästä, ja tehdä tupsut jälkikäteenkin. Kas kun en aikaisemmin hoksannut. Näissä lapasissa kävi niin, että aloitin petroolinvärillä, siitä piti tulla ranne, kunnes huomasin, että ranne olikin liian kapea. Käänsin työn niin, että ranteesta tulikin kärki, joten lapanen istuu käteen nyt mainiosti. Kärjet pitää vielä purkaa jonkun matkaa, sillä kavennus ei oikein onnistunut. Virkkasin molempia lapasia yhtä aikaa, jotta saisin ne joskus valmiiksi, ja raidatkin saa helposti samankokoisiksi. Ohje on omasta päästä (ja sen huomaa). Katsotaan milloin saan valmiin kuvan näistä tänne.
Peukalon tekemisen keksin mielestäni suorastaan nerokkaasti:) Peukalon kohtaan jätetään sopivan kokoinen väli, jonka päälle virkataan ketjusilmukoista hiirenhäntää. Sitten yhdistetään häntä takaisin sopivaan kohtaan ja jatketaan kiinteillä silmukoilla normaalisti. Syntyy peukalon aukko, jonka reunasilmukat virkataan lopuksi peukaloksi.
Tässä vielä linkki ensi tiistain virkkaustapahtumaan, jonne olisi tarkoitus mennä opettelemaan haarukkapitsin virkkaamista. Tapahtuma on ilmainen!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivannäköise lapaset on tulossa. Minäkin aloitin yksiä lapasia, mutta jämähdin jo ranneosaan ja siellä ne on kopan pohjalla.

*Itkupilli* kirjoitti...

Hei nää jotenkin muistuttaa kovasti mun onia tuotoksia, olen joskus ollut ihan himovirkkaaja, valitettavasti nykyisin en oikein kerkiä sitä tekemään, voisin luulla näitä omatekemikseni....:)

Suolaaja kirjoitti...

Voi kun saisin nämä lapaset valmiiksi, ei olisi kuin muutama sentti jäljellä. Nyt tuo Tropiikki-juttu vie kaiken mielenkiinnon. Kyllähän nämä lapasetkin aika trooppiset on. :)

Vapaavirkkaus on tosi tosi nopeaa puuhaa, sopii myös kiireiselle :))Se vaan näyttää olevan jotenkin kumman addiktoivaa ja ajatuksia vievää. Kolmelta vielä sängyssä mietin kaiken maailman hedelmiä ja kukkia. Ehkä näistä väreistä saa joskus tarpeekseen. Sitten alan toteuttaa harmaa villasukka- aiheista kassia vapaavirkkauksella.

Minä virkkailen enimmäkseen aika paksulla langalla. Pipo tai hattu tulee illassa, ja näillä "taidoilla" se on kyllä hämmästyttävän nopeaa minusta. Vielä nopeammin tekisi pussin tai jonkun pikkukukkasen...