Valokuvatorstain uusivuosi
Päätin osallistua uudenvuoden kunniaksi Valokuvatorstain uudenvuoden päivän haasteeseen. Kokeilin kuvata raketteja kamerani ilotulitus-asetuksella. Suurin osa kuvista oli ihan mustia, eli ajoitus oli aina ennen tai jälkeen, mutta ilokseni sain muutamaan kuvaan ihan osumiakin.
Uudenvuoden raketit - onnea vuodelle 2008!
1.1. 2008 aamupäivällä lähdin pirteänä lenkille kameran kanssa. Ajattelin ikuistaa kantaaottavasti ihmisten sotkemat puistot ja kadut. Jonkun verran sotkua oli, mutta ihmetyksekseni suurin osa rakettiroskasta oli siisteissä pinoissa roskapönttöjen vierustoilla. Osuin keskelle monivuotista perinnettä alueellamme - uudenvuodenpäivän roskienkeruutalkoita, joista siis kuulin tänään ensimmäistä kertaa. Mukana oli kaikenikäisiä ihmisiä muovikasseineen, joillakin jopa roskienkeruupihdit. Hävetti vain räpsiä kuvia ja haahuilla "toimettomana" ilman asiaankuuluvia keruuvälineitä. Mutta ihanaa että ihmiset lähtevät liikkeelle siivoamaan muiden sotkuja näin suurin joukoin. Mukana myös teinejä! Kiitos ihanat ihmiset kun siivoatte ympäristöämme! Halaus ja rutistus teille!


Tähti on sammunut.