21.10.07

Virkatun palmikon ohje


Vaaleanpunainen palmikkopipo Dropsin Alpacasta on ihan kuin jotain hattaraa tai vaahtokarkkia. Lapsille tai niille joiden sisällä asuu prinsessa. Työ oli erityistä luksusta, koska käytin ebenpuista koukkuani, kokoa 3,5mm. Pehmeästä olemuksestaan huolimatta alpakkalanka pisteli ja kutitti lapsen herkkää päätä, ja vähän kutitti myös omiakin ranteita, eli voi olla että lanka aiheuttaa herkille allergiaoireita.


Tässä on lähikuva neljän pylvään palmikoista ja välissä pylväitä, jotka on virkattu siten, että edellisestä silmukasta otetaan lanka koukulle, muttei tehdä silmukkaa valmiiksi, vaan tehdään seuraava silmukka normaalisti. Koukulla on neljä lankaa, koukku viedään kolmen läpi , langan kierto ja pylväs tehdään valmiiksi. Nämä täytesilmukat, jotka ovat kolmion muotoisia ja joita Virkkaajan käsikirjassa kutsutaan haamusilmukoiksi (s.69) auttavat, että ei synny kovin suuria reikiä. Keksin käyttää näitä paksunnettuja pylväitä vasta pipon puolivälissä, joten eron tavallisen pylvään ja näiden paksujen pylväiden välillä voi hyvin huomata. Pipon voi tehdä myös käyttämällä tavallisia pylväitä palmikoiden välillä, mutta reiät ovat silloin suurempia.


Tässä on ohjekuva neljän pylvään palmikosta. Kuvassa on ensimmäisellä kerroksella tavallisia pylväitä. Seuraavalla kerroksella on kohopylväitä, jotka koukataan alemman pylvään varresta. Kolmas kerros on kaksoiskohopylväitä, joiden virkkausjärjestys on merkitty numeroin. (Tarkemmin vielä: kyseessä on kohopylväs eteen (KopE) ja kaksoiskohopylväs eteen (2KopE), näitä voi opiskella Pauline Turnerin Virkkaajan käsikirjasta s.68-74) Kerroksia 2 ja 3 toistetaan vuorotellen.


Tässä kohopylvään (eteen) virkkaus. Varsinaista tarkkaa ohjetta piposta en ainakaan vielä laita, sillä tässä pipomallissa on tuotekehittely kesken :) Lisäksi silmukantarkan ohjeen laatiminen on ihan hirveän hidasta, koska virkatessa seuraan työn muotoa ja saatan tehdä levennyksen tai kavennuksen siellä täällä jne. Jos osaa virkata pipon päälaelta alkaen, eli tehdä levennyksiä ja kohosilmukoita, onnistuu tämäntyyppisen pipon virkkaaminenkin. Ensimmäiset kerrokset tehdään tavallisia pylväitä, sitten mukaan otetaan myös kohopylväitä, ja palmikoita aletaan tehdä, kun alkaa olla sopiva määrä silmukoita kasassa.

Olisi mukavaa saada linkki, jos olet virkannut palmikoita. Olisi hauskaa nähdä minkälaisia palmikoita virkkaamalla voi tehdä. Lisäksi jos haluat sanoa jotain tarkentavaa tai korjata niin erittäin mielellään laita kommenttia!


Näistä on käytetty jo Alpacaa, katsotaan mitä seuraavaksi kokeillaan... (Pakkohan se on kokeilla, että tietää minkälaista mikäkin lanka on.) Näköjään vihreän jälkeen tulee vaaleanpunainen. Aina niin ihana vaaleanpunainen!

16.10.07

Virkattuja palmikkopipoja


Tarkoitus oli neuloa vihreä palmikkopipo. Kuitenkin päädyin virkkaamaan palmikot. Tähän Jaegerin Baby Merinosta virkattuun pipoon käytin koukkua nro 4. Malli on itse keksitty. Palmikoita opiskelin Virkkaajan käsikirjasta. Erityisen ylpeänä esittelen pipon yläosaa, joka alkaa pienillä palmikoilla, jotka levenevät isommiksi palmikoiksi alaspäin.


Hattu sopii päähän oikein mainiosti. Väri on ihana. Ja lankalaatu mukavaa käyttää. Ei kutita.

Tässä Vihreä Pipo numero 2. Tämän virkkasin ensiksi. Lanka on paksua Sandnesin Alfaa. Käytin muistaakseni kuutosen koukkua. Jostain syystä 100 g lankaa hävisi tähän pipoon ihan yllättäen. Toisin kuin ylempään pipoon johon villaa meni reippaasti alle 100 g. Tästä piposta tulee ihan mieleen merikarhu.
Palmikoiden virkkaaminen on kivaa!

Pikkumatto



Järjestelin vähän varastojani ja "löysin" kaapin perukoilta toissakesäisiä matonkuteita vielä ison kassillisen. Ei ihme, että olin repinyt juuri nämä lakanat, ainoat jotka raaskin repiä. (Tai ne olisivat kyllä muuten lentäneet autuaammille asuinsijoille.) Tässä siivousvimmassa olin vähällä heittää vaivoin repimäni kuteetkin jo pois, kunnes maltoin istua aloilleni ja ottaa taas koukun numero kaksitoista esille. Virkkaustekniikkani on ilmiselvästi kehittynyt. Koukku pysyi ehjänä. Ihan kivannäköistä pintaa tulee mattoon virkkaamalla. Ja pakko myöntää, että aloin katsella lakanavarastojani sillä silmällä, eli vähän kyllä houkutti repiä ihanat tummanvihreät lakanat mattotarpeiksi. Mutta pysyin lujana ja sain tämän kompromissiväriyhdistelmämaton valmiiksi. Nyt se komeilee vessan lattialla. Virkatut matot ovat todella liukkaita, joten pitää laittaa kumiverkko alle.

9.10.07

Isoäidin peitto


Isoäidinneliöistä virkattu peitto tuli valmiiksi. Ruutuja on yhteensä 4x8 eli 32. Pitkä muoto peitolle tuli siitä syystä, että ajattelin laittaa sen seinävaatteeksi. Molempiin päätyihin pitäisi pujottaa kepit, jotta vaate pysyy suorassa. Tässä lattialla kuvattuna peitto näyttää vinolta, todellisuudessa neliöt ovat sotilaallisen suorissa riveissä.
Mielenkiintoista vertailla minkälaiset väriyhdistelmät näyttävät parhailta. Oma suosikkini on neljännellä rivillä ylhäältä, toinen neliö vasemmalta. Siinä värit vaihtuvat kauniisti asteittain. Neliöitä voisi ryhmitellä monin eri tavoin. En alkanut vaivaamaan päätäni kummemmalla logiikalla, vaan ryhmittelin neliöt naisen logiikalla eli fiilispohjalta.

Laitoin peittoon kaikki virkkaamani neliöt. Mustat reunat tasoittavat tätä ihanaa värien sinfoniaa. Joihinkin neliöihin tuli niin mukavat värit, että voisin tehdä pelkästään niillä yhden peiton. Mutta juuri niitä ihanimpia lankoja oli vain tosi vähän enää jäljellä.
Tekisinkö vastaavanlaista virkkaustyötä uudestaan? Jos tekisin, niin valitsisin värit vartavasten, eli kaikenlaiset jämälankatyöt aiheuttavat liikaa kompromisseja värien ja materiaalien suhteen. Tässä työssä huomasi hyvin myös erilaisten villalankojen eron. Musta lanka on 7-Veljestä ja sitä oli helppo ja mukava virkata. Tosin pidän enemmän pehmeästä villalangasta. Tällä hetkellä suosikkilankani on Linie Tessa, jota saa Vihreä Vyyhdistä. Mainostan nyt tässä, koska hyvästä ja kauniista langasta tulee iloiseksi. Ja Hakaniemen hallin yläkerta on kiva paikka käydä ihan vain katselemassa, vaikkei aikoisi ostaa mitään... Inhokkilankaa tässä työssä on vihreä Aino, joka on sellaista höttöistä ja omituista yhden säikeen lankaa, joka aukeaa ja temppuilee kaikin tavoin. Ainosta saa kyllä kaunista pintaa, mutta minulle lanka aiheutti vain harmaita hiuksia. Mitähän loppukerästä tekisin, sysään sen aina jonnekin perimmäiseksi, ettei sitä tarvitsisi käyttää. Siitä saisi ainakin öö vihreitä lampaita tai vihreää tukkaa jollekin ötökälle. Pitäisi keksiä jotain ihan uutta virkattavaa ja yhdistää vihreä Aino petrol-Teddyn kanssa. Mutta ei Ainoa isoäidinneliöihin, sanon minä.
Ihan pian en ehkä innostu virkkaamaan neliöitä. Olisi kyllä kiva kokeilla jotain toista mallia, esim. niiltä amerikkalaisilta neliösivuilta, joita taannoin esittelin. Juuri nyt työn alla on saada valmiiksi vapaavirkattu peitto, sekä ilmeisesti kassi kahta aivolohkoa muistuttavista paloista.

5.10.07

Villatakki nappia vaille


Kuvasta voi tunnistaa villatakin. Tämä tuli valmiiksi kaksi päivää sitten. Katsotaan millainen nappi löytyy. Tarvitsisin mallin joka ei ole raskaana ja on nainen. Ja aina kun olen kuvaamassa, on joko aamu tai yö, eikä tietenkään juuri sillloin satu olemaan ketään kylässä. Miehen päällä taas naisen vaatteet näyttävät no, jotenkin miehekkäiltä, esim kun kokeilin ponchoa miehelle, hän totesi näyttävänsä huuliharppukostajalta. Tätä villatakkia en edes yrittänyt. Ja taas jättimasun päällä takin "idea" vähän katoaa. Olkoonkin että tämä malli on lyhyt ja kieltämättä asettuu sopivasti jättiläiskurpitsaa muistuttavan mahan yläpuolelle.
Tämä on siis ensimmäinen neulomani villatakki. Olin yllättynyt kappaleiden yhdistämisen tuskallisuudesta. Etsin Käspaikasta ohjeita kappaleiden yhdistämiseen. Tapoja on hirveästi. Päädyin virkkaamiseen, koska se vaikutti helpoimmalta. Ja saumoista tulikin ihan siistit.
Seuraavaksi suunnitelmissa on vihreä palmikkopipo. Ja neuloen taas. Täytyy käydä ostamassa sukkapuikot kokoa 7. Langathan on jo valmiina. Vihreää Alfaa. Taas uusi lanka. Ainakin vaikuttaa mukavan villaiselta :)

1.10.07

Virtuaalihalaus virtuaalikässänopelle


Löysin aamulla personal trainerin Käspaikasta. Ihana rauhallinen ääni kertoo videolla kuinka lisäyksiä tehdään. Tämä oli juuri sitä mitä tarvitsin eli rautalangasta väännettynä kuinka eri tavoilla voidaan lisätä silmukoita työhön. Kiitos kiitos kiitos!!! Hienoa!!! Näyttää siltä, että toinen etukappale valmistuu kohta.