9.7.07

Ideoita isoäidinneliöihin

Viime yönä googletin isoäidinneliöitä ja kivaa oli. Suosittelen kaikille. Innostuin jopa ottamaan (screen)shotteja. Ainoa miinus on silmäpussit ja punaiset verkkokalvot. Muuten olo on raikas ja innostunut toisin kuin esim. liian pitkäksi venähtäneen ravintolaillan jälkeen.


Tämän sivun mukaan siis isoäidinneliöitä on erilaisia. Sain selville, että tilkkujen virkkaaminen ja yhdistely on nimeltään palavirkkausta. Tämmöisten ohjeita voi ladata maksullisesti omalle koneelle. Toimii varmaan silloin, kun keskellä yötä iskee virkkaushimo, ja kirjastot ja kaupat ovat kiinni.





Tässä muutama esimerkki wideopenwest-sivulta, jossa on useita erilaisia neliöohjeita (ilmaiseksi, mutta englanniksi).



Garnstudiosta löytyi kaksi erilaista vauvanpeittomallia. Ylemmän kuvan yksivärinen peitto on ihana, sellaisen jos jaksaisi virkata... Ja alemmassa ihanat pastellit... Onhan siellä aina kaikkea muutakin, mitä tekisi mieli alkaa virkata tai jopa neuloa.
Kyllä olen ajatellut alkaa neuloakin, heti kun vaan ehtisin. Ensin kulutan lankavarastojani tähän palahankkeeseeni.


Kotiäiti koukussa on virkannut näin ihastuttavan prinsessaponchon.




Karanneessa silmukassa esitellään lisää ihania ideoita isoäidinneliöistä. Erityisesti nurmikolla oleva peitto houkuttelee. Näyttäisi aidolta jämälankapeitolta. Aivan ihana!!

Entäs sitten nämä, jotka löytyi täältä... Söpöjä ovat. Voisi tehdä ilman kisuakin, vaikka jollakin toisella eläimellä tai kukalla tai sydämellä.


Tämä muistuttaa aika paljon sitä mielikuvaa, joka minulla oli alussa isoäidinneliöistä. Kuva täältä. Tässä on juuri ne tummat reunat, joistsa oli puhetta edellisessä postauksessa. Neliöt on näköjään ryhmitelty väreittäin. Ihan kiva.
Feelin´ Groovy?... Alkuperäisiä ohjeita, todellisia hippiaarteita löytyy täältä.
Suolaaja lähtee Kainuun perukoille lataamaan akkuja. Mikäli korvessa yhteydet toimii ja inspiraatio iskee (enkä ole kuollut hyttysten pistoihin) saattaa tulla postauksia. Tai sitten ei. Heippa hetkiseksi ja virvoittavaa kesää kaikille!

Ei kommentteja: