Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sekalaiset käsityöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sekalaiset käsityöt. Näytä kaikki tekstit

20.8.07

Joulupaketti elokuussa


Eräs henkilö innostui joulukyselystäni siinä määrin, että päätti ilahduttaa minua joulupaketilla. Sain färsaarelaista villalankaa ja ohjeen lasten huppariin. Mukana oli myös tarvittavat puikot.


Paketissa oli myös nämä ihanat joulupallot :)


Lisäksi sain ko. henkilön koukkukokoelman. Kiitos! Kunhan saan dekkaripinoa pienenemään, niin alan selvittämään lasten neulehupparin ohjeen arvoitusta.

1.8.07

Huopasydämet



Ulkona on ihana auringonpaiste, joka tuo tähän "joulukuvaan" erikoisen tunnelman. Tässä on ensimmäiset neulahuovutukseni. Tökin huovutusneulalla huovutusvillaa styroksisydämiin. Tällainen huovutus oli ihan kivaa, voisin kokeilla toisenkin kerran, jos kaipaan jotain mekaanista iltapuhdetta, jossa ei tarvitse suunnitella mitään erikoisempaa. Eri asia on tietysti, jos villoja on erivärisiä, joista voi suunnitella kuvioita tai yrittäisi muotoilla jotain omakeksimää. Mutta hyvä, että on valmiita styroksipohjia yms saatavilla, onnistuu ainakin takuulla(?) ja samalla voi tuijottaa vaikkapa tietokoneen ruutua.

Minulle, joka en ole ennen huovuttanut mitään, oli yllätys millainen hirmutyökalu huovutusneula on. Pitkä ja terävä, ja alaosassa on vielä terävät väkäset. Muutaman kerran iskin sormeen, mutta kummasti opin tökkimään varovaisemmin. Ja jopa minä en unohda tätä neulaa lasten ulottuville.

Nyt on siis huovutuksenkin salaperäistä verhoa raotettu. Apua aloitukseen sain täältä.

29.6.07

Satiinisydämiä tilkuista





Aloitin tämän tilkkutyön viime talvena. Sain työn melkein valmiiksi, kunnes en enää keksinytkään miltä lopullinen työ näyttäisi. Eilen kaivoin ompelukoneen pölyistä ja hurautin työn valmiiksi. Kuva on otettu pimeässä, joten värit eivät erotu edukseen. Vuorisilkin ja satiinin ompeleminen on hmm... mielenkiintoinen projekti, varsinkin tällaisessa isossa seinävaatteessa. Silti mielessä siintää jo useita uusia ideoita, ehkä tosin vähän pienempiä. Tai sitten isompia, sarjassa verhoillaan yksi olohuoneen seinistä...