Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pipoja - Hats. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pipoja - Hats. Näytä kaikki tekstit

7.7.08

Sininen


Sininen hattu on valmis. Olin niin iloinen saatuani jotain valmiiksi, että räpsin kuvia ja sain uusia ideoita ja aloin jopa virkata tytön hametta. Vaikutteet hameessa ovat jotain espanjalais-sävytteisiä, (johtuukohan Zaran alennusmyynneistä vai niistä jalkapallokisoista, syy tuskin on sen syvällisempi, olkoonkin, että yllä oleva kuva on minusta harvinaisen unenomainen ja puhuttelee minua itseäni jollain sanattomalla tasolla.) Menenkin tästä nukkumaan. Hamekuvia joskus toiste.

30.6.08

Parvekkeellani

Eräänä iltana olin parvekkeella leikkimässä kamerallani. Illan viiletessä ja lasten nukahdettua siirryin leikkimään kuvankäsittelyohjelmalla, joka seuraa kameran mukana. Koska en ole päivittänyt blogiani vähään aikaan, lataan tänne nyt kaikenlaista.



Tällainen pilvi olhitti parvekkeen illalla. Silhuettina näkyy piippuköynnös, auringonkukkia ja laventelia.


Reilun vuoden vanha pajukurssiharjoitustyö pääsi vihdoin käyttöön herneelle. Taustalla krassia.


En muistanutkaan kuinka lumoavan kauniit kukat herneessä onkaan. Tämä yksilö kasvaa parvekelaatikossa, jonne sen oli kylvänyt huomaamattani pikkuapulaiseni.
Tammenlehtisalaatti on yksi suosikeistamme, ja olen laittanut muutamia ruukkusalaatin kantoja multaan, ja näin hauskasti ne jo kasvavat. Lisäksi laitoin keräsalaattia siemenestä vähän aikaa sitten, toivottavasti sitäkin ehditään saada ennen syksyä.

Oma mansikkamaa parvekkeellamme, ihan lasten iloksi on tuottanut runsaasti marjoja. -Äiti milloin näitä saa syödä? -Ei ihan vielä kultaseni.

Jaa tässä vielä jotain vihreää oranssilla tipulla höystettynä. Eli vauvan kesäpipo, joka on ollut päivittäisessä käytössä. Nyt olisi vaan tarvetta nauhoille, sillä pikkuherralla on tavaroiden heittelykausi meneillään. Kirjailua pitäisi oikein harjoitella, mutta olkoon nyt tuo säälittävä tipun rääpäle lapsen hatussa, ihan hauska se on kaukaa katsottuna.

Pikkuapulainen suostui kuvattavaksi. Hän on itse valinnut langan tähän pipoon, ihastuttava pompom-lanka täynnä pieniä pastellivärisiä tupsuja. Ei tämän virkkaaminen hullumpaa ollut. Ja tämäkin tekele on ollut kovassa käytössä viileinä päivinä. Että silleen. Sinistä hellehattua olen itselleni virkannut, mutta edellisen postauksen oranssi hattu on vielä haaveen asteella.

24.4.08

Kiireen keskellä

Viime aikoina olen enimmäkseen hoitanut lapsia - ulkoillut, käynyt kaupassa, yrittänyt siivota huonolla menestyksellä, laittaa terveellistä ruokaa, pestä pyykkiä ja lajitella kirppikselle menevät vaatteet yms. Ajattelin, että se on nyt heipat blogille kun ei ehdi enää edes konetta avata. Perustamani ravelryporukka on kyllä pystyssä ja siellä on kaikkea hauskaa tapahtunut, mutta en ehdi sielläkään kommentoimaan niin paljon kuin haluaisin.

Joskus olen kuullut, että useampi lapsi menee siinä sivussa, missä yksikin. Meillä kyllä jokainen lapsi vaatii ihan yhtä paljon hoitoa vanhemmiltaan ja myös jokainen sotkee ja syö ja leikkii ja pitää meteliä jne. Eli tripla-homma yhteen verrattuna. No jos ekan lapsen kanssa vasta oppi tietämään mitä on väsymys, niin kolmannen kanssa se on jo tuttua entuudestaan. Ja se, että osaa mukamas hoitaa pikkulapsia kun on kokemusta, ei auta, sillä jokainen lapsi on omanlaisensa, eli se mikä tepsi esikoiselle, ei enää ollenkaan tehoa seuraavaan jne. Eli aina on uuden edessä. Mutta on ne niin ihania, pikku silmäterät. No, tämän höpinän tarkoitus oli vaan kertoa, että blogataan jos muilta touhuilta jää aikaa. Ja sisällön taso laskee entisestään, koska postailen enemmän tai vähemmän kamalassa kiireessä. Jos rikastun, palkkaan kodinhoitajan siivoamaan, niin jää vähän enemmän virkkaus- ja kirjoitusaikaa:)

Tätä pipoa on virkattu, purettu, neulottu, purettu ja virkattu. Näyttää uimalakilta päässäni, joten ehkä puran taas. Ja punainen pipo ei oikein sovi maastoutumistyyliini:)

Ensi kosketus bambulankaan. Viime syksyn alesta Oliviaa, olikohan Novitan tms. Joustimennäköinen on virkattu kohopylväillä. Tähän pipoon oli toiveena saada vielä hiiri, ilmeisesti jokin Angelina Balleriina. Katsotaan osaisiko äiti sellaisen virkata. Ja ehditäänkö saada se kesäksi...

13.3.08

Polska-pipo / Polska-hat

Paksu virkattu luonnonvalkoinen palmikkopipo on silkkaa puolalaisromantiikkaa. Mukana on häivähdys amerikkalaista 70-luvun toimintasarjaa. Tällainen muhkea pipo vaatisi reilun käänteen ja paksut vaaleanruskeat muovisankaiset lasit. No, kaikkea ei voi aina saada, ja lankakin loppuu aina kesken.

Tämä pipo on osa palmikkopiponvirkkausohje-projektiani. Pitäisikö ohjeessa neuvoa myös kohosilmukoiden virkkaaminen?
This hat belongs to my first crochetpattern writing-project.


Polska-pipo /Polska-Hat
Virkattuja palmikoita / Celtic cables
Lanka /Yarn: Novita Isoveli (valkoinen/white) 100g
Koukku /Hook: 6mm

19.1.08

Mielettömän lämmin lippapipo

Turmalin on nyt vihdoin löytänyt muotonsa. Tämä lanka oli ensin tossut mutta sitten... no kummemmitta selittelyittä lopputuloksena kuitenkin lippapipo. Ja langasta on vielä toinen kerä jäljellä. Jotenkin Turmalinin värit eivät yhdessä ilahduttaneet. Ja kuitenkin nuo värit ovat periaatteessa ihkujen ihkut. Mistä ihmeestä se oikein kiikasti? Ehkä väriyhdistelmä vain on tuossa langassa liian raju, minusta on paljon hauskempaa maastoutua ja sulautua massaan kuin erottautua joukosta.


Ratkaisin värisilmäkonfliktini virkkaamalla joukkoon vaaleanpunaisen kid mohairin jämät. Lopputulos: erikoinen mutta toimi. Ja ihana pörröisyys myös häivyttää rajuja raitoja.

Eli yhteenvetona vielä: 1 vyyhti 100g Zitronin Turmalinia ja pieni määrä Sublimen kid mohairia. Koukku 12 mm. Lippa virkataan lopuksi.





7.12.07

Vihreä Simpukkapipo



Vihreä Simpukkapipo on virkattu Sandnesin Alfasta. Edellinen alfapipo meni purkuun ja tällainen on uusi yritys. Aikaisemmin esittelemäni musta riikinkukkopipo onkin muuten simpukkapipo. Sepustelin ihan puutaheinää, eli kyseessä oli simpukkamalli eikä riikinkukonsilmä, kuten väitin. Mutta olkoon se musta pipo silti Riikinkukkopipo ja tämä Simpukkapipo. Tämä malli on oma keksimä, mutta kuvio on Virkkaajan käsikirjasta. Tämä on hirmuisen paksu ja lämmin pipo. Kunnon mummomalli taas.
edit:muokkasin kuvaa nätimmäksi

4.11.07

Riikinkukkopipo



Näin viimetalvena kauniin turkoosin pipon, joka oli jonkinlaista simpukkakuviota. Ajattelin, että sellaisen tekeminen on varmaan vaikeaa, mutta kuvio ei vain jättänyt rauhaan. Virkkaajan käsikirjassa oli ohje riikinkukonsilmä-nimiseen kuvioon, joten päätin yrittää sitä pipoon. Tuntui helpoimmalta aloittaa alhaalta ylöspäin, jotta kuvion saa heti kokonaisena ja oikeinpäin. Ensimmäinen kerros on pylväitä, ja sitten alkaa simpukkakuvio. Tämä pipo valmistui illassa, kuvion virkkaaminen on todella joutuisaa, sillä yksi kerros on niin korkea. Lanka on Jaegerin Extra Fine Merino chunky, jota kului vajaa 100g. Koukku 6mm. Tähän pipoon olen tyytyväinen, halusin sellaisen pipon, jonka voi laittaa silloin kun ei halua olla kovin näkyvä, mutta silti pipossa on joku juju, tässä tapauksessa kuvio.

edit: nätimpi kuva

21.10.07

Virkatun palmikon ohje


Vaaleanpunainen palmikkopipo Dropsin Alpacasta on ihan kuin jotain hattaraa tai vaahtokarkkia. Lapsille tai niille joiden sisällä asuu prinsessa. Työ oli erityistä luksusta, koska käytin ebenpuista koukkuani, kokoa 3,5mm. Pehmeästä olemuksestaan huolimatta alpakkalanka pisteli ja kutitti lapsen herkkää päätä, ja vähän kutitti myös omiakin ranteita, eli voi olla että lanka aiheuttaa herkille allergiaoireita.


Tässä on lähikuva neljän pylvään palmikoista ja välissä pylväitä, jotka on virkattu siten, että edellisestä silmukasta otetaan lanka koukulle, muttei tehdä silmukkaa valmiiksi, vaan tehdään seuraava silmukka normaalisti. Koukulla on neljä lankaa, koukku viedään kolmen läpi , langan kierto ja pylväs tehdään valmiiksi. Nämä täytesilmukat, jotka ovat kolmion muotoisia ja joita Virkkaajan käsikirjassa kutsutaan haamusilmukoiksi (s.69) auttavat, että ei synny kovin suuria reikiä. Keksin käyttää näitä paksunnettuja pylväitä vasta pipon puolivälissä, joten eron tavallisen pylvään ja näiden paksujen pylväiden välillä voi hyvin huomata. Pipon voi tehdä myös käyttämällä tavallisia pylväitä palmikoiden välillä, mutta reiät ovat silloin suurempia.


Tässä on ohjekuva neljän pylvään palmikosta. Kuvassa on ensimmäisellä kerroksella tavallisia pylväitä. Seuraavalla kerroksella on kohopylväitä, jotka koukataan alemman pylvään varresta. Kolmas kerros on kaksoiskohopylväitä, joiden virkkausjärjestys on merkitty numeroin. (Tarkemmin vielä: kyseessä on kohopylväs eteen (KopE) ja kaksoiskohopylväs eteen (2KopE), näitä voi opiskella Pauline Turnerin Virkkaajan käsikirjasta s.68-74) Kerroksia 2 ja 3 toistetaan vuorotellen.


Tässä kohopylvään (eteen) virkkaus. Varsinaista tarkkaa ohjetta piposta en ainakaan vielä laita, sillä tässä pipomallissa on tuotekehittely kesken :) Lisäksi silmukantarkan ohjeen laatiminen on ihan hirveän hidasta, koska virkatessa seuraan työn muotoa ja saatan tehdä levennyksen tai kavennuksen siellä täällä jne. Jos osaa virkata pipon päälaelta alkaen, eli tehdä levennyksiä ja kohosilmukoita, onnistuu tämäntyyppisen pipon virkkaaminenkin. Ensimmäiset kerrokset tehdään tavallisia pylväitä, sitten mukaan otetaan myös kohopylväitä, ja palmikoita aletaan tehdä, kun alkaa olla sopiva määrä silmukoita kasassa.

Olisi mukavaa saada linkki, jos olet virkannut palmikoita. Olisi hauskaa nähdä minkälaisia palmikoita virkkaamalla voi tehdä. Lisäksi jos haluat sanoa jotain tarkentavaa tai korjata niin erittäin mielellään laita kommenttia!


Näistä on käytetty jo Alpacaa, katsotaan mitä seuraavaksi kokeillaan... (Pakkohan se on kokeilla, että tietää minkälaista mikäkin lanka on.) Näköjään vihreän jälkeen tulee vaaleanpunainen. Aina niin ihana vaaleanpunainen!

16.10.07

Virkattuja palmikkopipoja


Tarkoitus oli neuloa vihreä palmikkopipo. Kuitenkin päädyin virkkaamaan palmikot. Tähän Jaegerin Baby Merinosta virkattuun pipoon käytin koukkua nro 4. Malli on itse keksitty. Palmikoita opiskelin Virkkaajan käsikirjasta. Erityisen ylpeänä esittelen pipon yläosaa, joka alkaa pienillä palmikoilla, jotka levenevät isommiksi palmikoiksi alaspäin.


Hattu sopii päähän oikein mainiosti. Väri on ihana. Ja lankalaatu mukavaa käyttää. Ei kutita.

Tässä Vihreä Pipo numero 2. Tämän virkkasin ensiksi. Lanka on paksua Sandnesin Alfaa. Käytin muistaakseni kuutosen koukkua. Jostain syystä 100 g lankaa hävisi tähän pipoon ihan yllättäen. Toisin kuin ylempään pipoon johon villaa meni reippaasti alle 100 g. Tästä piposta tulee ihan mieleen merikarhu.
Palmikoiden virkkaaminen on kivaa!

25.9.07

Vauvan virkattu nallehattu


Keksin vihdoin mitä teen 50 g:sta vihreää merinovillaa. Kyseinen kerä on lojunut kirstussa viime keväästä lähtien. Lankaa jäi vieläkin jäljelle, hattu on todella pieni, noin vastasyntyneen kokoa.


Virkkasin koristeeksi nallen, mielessä oli jääkarhu, mutta en muistanut miltä jääkarhut näyttävät, joten olkoon tämä sitten nalle tai koira tai karhu, miten vain.


Korvaläpät virkkasin erikseen kolmioista, jotka virkkasin kiinni hatun reunaan. Loppuviimeistely on virkattu rapuvirkkauksella. Malli on itse keksitty. Koukku oli muistaakseni kokoa 3 ja kyseinen lanka ostettu Vihreä Vyyhdistä. En vain enää muista langan merkkiä, sillä pikku-apulainen repi vyötteen enkä ole sitä sen koommin löytänyt.

23.9.07

Pipoja

Kohta saa jo laittaa lämmintä korville. Ainakin aamut ovat jo ihanan kirpeitä.


Tämä viherpipo on virkattu tummanvihreästä Highlanderista muutama päivä sitten.


Nintendo Super Mariosta sen erään tattipään lätsä? Viininpunaisesta Cool Flammesta virkkailtu joskus viime talvena.



Tässä petrolpipo vielä.

7.9.07

Petrolinvärinen Teddy-pipo

Tällainen lämmike valmistui sukulaistytölle. Omassa päässäni pipoon ei jäänyt ihan noin paljon tyhjää. Sain vapaat kädet tehdä ihan minkälainen pipo hyvänsä. Edellinen pipo kyseiselle neidille oli mustavioletti kissamainen korvapipo, (jota en tullut kuvanneeksi,) nyt ajattelin tehdä vähän erilaisen. Novitan Teddy ei välttämättä aluksi oikein sytyttänyt, mutta tällaiseen rentoon pipoon lanka on mielestäni ihan ok. Pipo on virkattu kiinteillä silmukoilla, jotka on tehty edellisen kerroksen silmukan takareunaan. Virkkaaminen on aloitettu alhaalta, ja kärjessä en ole kaventanut kuin muutaman silmukan. Lopuksi poimin silmukat ja kiristin langan, joten tuloksena on vähän pussimainen pipo. Hauskan mummopipon saa, kun tästä kääntää reunan. Ihana päänmyötäinen pörröinen kasaripipo ;)



Risulintu on ahkerasti kommentoinut juttujani, kiitos hyvistä vinkeistä! Seuraavaksi ehkä uskaltaudun neulomaan lasten ponchoa, mutta tämä ei ole lupaus, alan vasta ihmetellä ohjetta... :)

6.7.07

Pinkki kesäpipo

Pikkuprinsessan kesähattu on valmis. Lankana Novitan Kotiväki. Malli on oma, mutta kukan ohje löytyy Stitch´n bitch Happy Hookerista.




Samaa prinsessatyyliä on myös posliinikukissa, jotka vaan jaksavat aina kukkia...

25.2.07

Viherhattu ja kaksi pipoa

Innostuin virkkaamaan muutamia hattuja. Tässä kolme viimeisteltyä. Kukat vielä puuttuu vihreästä ja alimmasta, kirjavasta piposta. Isä ei ehkä halua virkattua kukkaa pipoonsa.

Tämä vihreä hattu on Cool Flammea. Käytin kympin koukkua. Halusin vähän lieriä tähän, enemmänkin voisi olla, mutta sitten loppui lanka, enkä jaksanut lähteä ostamaan sitä lisää, joten saa kelvata näin. Hattu näyttää päässä oikein hauskalta, en vain löytänyt mallia, joka olisi suostunut kuvattavaksi :)


Isälle virkkasin tällaisen "asiallisen" ei niin troopiikkisävyisen pipon. Lankana on tummanvihreää Floricaa ja tummanruskeaa Nallea yhdessä. Koukku oli kokoa 4,5. Tähän meni kaksi iltaa. Mielestäni lankayhdistelmä toimii hyvin, kivat värit ja helppo virkata.

Tämä hippipipo on Inkaa, joka on ihanan paksu lanka. Pipon virkkausennätykseni meni rikki: 45 min! Väreistä saa olla mitä mieltä haluaa:) Tästä samasta langasta on tekeillä haarukkavirkkauksena jonkinlainen hartiahuivi. Haarukoimalla saisi aikaan ihania torkkupeittojakin.