20.8.07

Joulupaketti elokuussa


Eräs henkilö innostui joulukyselystäni siinä määrin, että päätti ilahduttaa minua joulupaketilla. Sain färsaarelaista villalankaa ja ohjeen lasten huppariin. Mukana oli myös tarvittavat puikot.


Paketissa oli myös nämä ihanat joulupallot :)


Lisäksi sain ko. henkilön koukkukokoelman. Kiitos! Kunhan saan dekkaripinoa pienenemään, niin alan selvittämään lasten neulehupparin ohjeen arvoitusta.

1.8.07

Sininen pupu ja sydän



Jotain sinistä piti tehdä, koska useimmiten valitsen mieluummin punaisen ja ruskean sävyjä. Innostuin kultapatinoimaan nämä, eli maalasin kuivahkolla siveltimellä kultamaalia haluttuihin kohtiin. Patinointi on minusta hieno myös terrakotan värisissä taikinatöissä, mutta niistä kuvia myöhemmin...

Paperikukkasydän



Paperiaskarteluakin on nyt kokeiltu. Paperin muotoiluun tarvitaan näköjään aika näppäriä sormia, tuntui aika vaikealta saada pieniä kukan osia pysymään halutussa asennossa saatikka tunkea kuumaliimaa jonnekin terälehtien väliin. Kyllä sormet paloivat tässä hommassa. Tosiaskartelijoilla on varmaan sormenpäät melko karaistuneet kaikenlaiseen. Ei tunnu neulat eikä kuumaliimat. Ainakin minulla on kädet täynnä askartelun jälkeen kaikenlaisia pieniä haavoja, ja loppusilauksen tekee suola(taikina) haavoihin :)

Paperinarua on kierretty valmiin styroksisydämen ympärille. Narua kannattaisi kiertää tiheämmin kuin mitä kuvan sydämessä. Lopputulos ei ole kovin salonkikelpoinen, mutta ideasta saanee käsityksen. Kokemattoman käsissä kukkien vääntely oli todella hidasta ja melkein jopa hermotkin olivat koetteella, mutta harkinnassa on silti tehdä lopuistakin paperinaruista jotain. Täältä löytyy ohje kauniiseen paperikukka-asetelmaan, joka saa kyllä vielä odottaa...

Huopasydämet



Ulkona on ihana auringonpaiste, joka tuo tähän "joulukuvaan" erikoisen tunnelman. Tässä on ensimmäiset neulahuovutukseni. Tökin huovutusneulalla huovutusvillaa styroksisydämiin. Tällainen huovutus oli ihan kivaa, voisin kokeilla toisenkin kerran, jos kaipaan jotain mekaanista iltapuhdetta, jossa ei tarvitse suunnitella mitään erikoisempaa. Eri asia on tietysti, jos villoja on erivärisiä, joista voi suunnitella kuvioita tai yrittäisi muotoilla jotain omakeksimää. Mutta hyvä, että on valmiita styroksipohjia yms saatavilla, onnistuu ainakin takuulla(?) ja samalla voi tuijottaa vaikkapa tietokoneen ruutua.

Minulle, joka en ole ennen huovuttanut mitään, oli yllätys millainen hirmutyökalu huovutusneula on. Pitkä ja terävä, ja alaosassa on vielä terävät väkäset. Muutaman kerran iskin sormeen, mutta kummasti opin tökkimään varovaisemmin. Ja jopa minä en unohda tätä neulaa lasten ulottuville.

Nyt on siis huovutuksenkin salaperäistä verhoa raotettu. Apua aloitukseen sain täältä.