22.12.07

Kookoskakut



Leivoin tänään kookoskakkuja. Jotain tämäntapaisia olen leiponut viimeksi lapsena. Näissä on mukana kaakaojauhetta. Saapa nähdä riittääkö näitä aatoksi. Hyviä nimittäin ovat. Ohje on helppo, ja olen kopioinut sen käsin teiniaikojeni keittokirjaan jostain pikkuleipäkirjasta.

Suklaakookosnokareet:

2 munaa ja 2,5 dl sokeria vatkataan vaahdoksi, lisätään 50 g sulatettua suklaata, 1 tl vaniljasokeria ja 5,5 dl kookoshiutaleita. Paistetaan 175 asteessa noin 12 minuuttia.

Tässä kuvan versiossa käytin sulatetun suklaan tilalla kaakaojauhetta, jota ripottelin reilusti taikinaan. Taikinasta nostellaan kahdella lusikalla nokareita pellille. Minä tein aika isoja kahdella ruokalusikalla. Paistoajasta en osaa sanoa, kyttäsin uunia silmä kovana ja otin pellin ulos heti kun pinta alkoi saada väriä, mutta taikina vielä vähän kosteaa. Nokareet ovat kuumana helposti särkyviä.

Tänä jouluna ajattelin leipoa ainakin vielä hedelmäkakkua. Hedelmäkakku on aina ollut joulukakkusuosikkini. Kunnon hedelmäkakussa on paljon erilaisia hedelmiä ja pähkinää, ja se on sopivan kosteaa. En ole leiponut sitäkään pitkään aikaan. On kyllä hankittava myös panettone. En ole vielä kokeillut leipoa sitä itse. Tässä yksi ohje. Ja tässä helpompi. Suomalaisiakin ohjeita löytyy, lieköhän joku testannut?

Siitähän sitä joulutunnelmaa jo syntyikin. Lisäksi nautiskelen joulukukista, joista suosikkini on joulutähti, erityisesti valkoinen. Lähikaupasta löysinkin oikein komean monihaaraisen. Onko joku hankkinut ei niin suomalaiseen perinteeseen kuuluvaa jouluruusua? Mikä on sinun lempijoulukukkasi?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin, jouluruusu - se on todella kaunis kukka, on ollut ainakin yhtenä jouluna meidän kukkakaupassa, kerron jos jossakin näen lähipäivinä...

Suolaaja kirjoitti...

Kiitos kommentista Ariana!

Ainakin Helsingin aseman kukkakaupassa näytti olevan jouluruusua ruukussa. Se on todella kaunis ja herkkä kukka. Googletin jouluruusua - se on kuulunut suomenkin joulukukkaperinteeseen joskus kauan sitten, mutta meni pois muodista. Ehkä jouluruusun herkkyyttä ja kauneutta aletaan arvostaa tulevina vuosina enemmän.