21.1.07

Tammikuun taikinasatoa



Hyvää sunnuntaita! Tässä tarjottimella on maalattuja suolataikinatöitä. Muut ovat uusia, mutta s-kirjain on viime syksystä. Lisäsin siihen vain vähän uusia koukeroita, koska tällaiseen prinsessa-teemaan kuuluvat koukerot ja kimallukset. Yritin analysoida, miksi näissä jokaisessa on pakko olla kimallusta. Tulin siihen tulokseen, että sisäinen prinsessani heräsi eloon, eikä kimalluksien lisäilystä ollut tulla loppua. 70-luvun lapsilla ei ilmeisesti ollut tarpeeksi kimalteita, oli vaan ruskeaa ja keltaista froteeta vaatteissa ja askarteluun punaista kartonkia. Kimalletta sai erittäin harvoin, se oli pienessä purkissa, joko hopeaa tai kultaa. Mistään ihanista pinkeistä glitter 3d-liimoista ei ollut tietoakaan.









Tässä joululahjaksi saamiani prinsessoitten kyniä. Tällaiset hileliimat eivät kestä kovin hyvin taikinatyön pinnalla, ne saattavat kuoriutua pois. 3d-helmiäiskynien jälki (ylempi kynäkuva) näyttäisi kestävän paremmin. Toisaalta itse suolataikinakin on arka materiaali esim. kosteudelle. Kannattaa myös huomioida, että hileliimojen liima myös muuttuu kuivuessaan valkoiseksi, ainakin näissä minun kynissäni. Hileliimasta saa hauskoja koristeita pikku prinsessa-askarteluihin, kun puristaa siitä pienen pisaran "timantiksi", esim. kruunuun.

Yksityiskohtaisempia taikinaesittelyjä hieman myöhemmin...

Ei kommentteja: