11.2.08

Ystävänpäiväaskartelua suolataikinasta

Ystävänpäivän lähestyessä kaivelin arkistojen pohjalta vanhat suolataikinasydämeni. Niitä olikin kertynyt mukavasti. Osa sydämistä on alunperin jouluksi askarreltu, mutta värimaailma sopii hyvin muihinkin vuodenaikoihin. Olen tehnyt sydämistä magneetteja, riippuvia koristeita, liimannut kranssiin, ja osa lojuu vielä korissa, muuten vain hypisteltävinä.

Koristeita ehtii vielä tehdä hyvin ennen ystävänpäivää, taikina valmistuu muutamassa minuutissa, paistoon voi varata useamman tunnin ja koristelu riippuu jokaisen omasta tahdista. Jos tekee liukuhihnatyönä, hommasta selviää nopeammin, kuin jos jokaisen sydämen suunnittelee ja koristelee uniikeiksi. Itselläni käy usein niin, että innostun suunnittelemaan ja kokeilemaan värejä ja kuvioita enkä malttaisi lopettaa. Itse teen sydämet mieluiten vapaalla kädellä muotoillen, mutta esim. piparimuottiakin voi käyttää, jos haluaa täysin symmetrisen lopputuloksen.

Väreinä olen käyttänyt vesivärejä (kun muita värejä en vielä omistanut) sekä akryylivärejä. Päälliskoukerot olen tehnyt helmiäisväreillä, joita saa erilaisia askarteluliikkeistä tai tavarataloista. Helmiäisväreistä kannattaa katsoa kuivumisaika. Jos on kiire saada lahja valmiiksi, ei kannata lisätä koukeroita, jotka kestävät kuivua useamman päivän. Helpot koristeet syntyvät myös liimaamalla helmiä tai koristehiekkaa tai hilettä. Toinen vaihtoehto on värjätä taikina elintarvikevärillä ennen muovailemista. Erivärisiä taikinoita voi rullata ja leikata ja muotoilla, jolloin syntyy yllätyksellisiä juovia ja kiemuroita (kolmas kuva toisella rivillä). Loppusilauksen voi tehdä askartelulakalla.

Suolataikinan ohje on tässä. Karamellivärjätyn suolataikinan ohje on tässä. Töiden koristelusta ym. olen kirjoittanut aiemmin mm. täällä, ja täällä. Kaikkien suolataikina-askartelujeni jutut ovat täällä. Otan mielelläni kommenttilootaan ideoita ja kokemuksia ystävänpäiväaskarteluistanne!! Jos kokeilit ohjeitani, olisi mukavaa jos kertoisit, että voin linkittää sivun tänne.

Edit: Tällaisia helmiäis- 3D-kyniä olen käyttänyt omissa suolataikinatöissäni, ja nämä ovat kestäneet jo toista vuotta muuttumattomana esim. sydämien pinnalla. Kuivuvat nopeasti. Lisätietoja näistä http://www.leehoglue.com/

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todella monipuolista jälkeä saa yksinkertaisilla aineillakin :) Mitä nuo helmiäisvärit oikein on? Purkkitavaraa ja siveltimellä levitettävää vai jossain tuubissa?

Aiotaan tänään lasten kanssa hieman leipoa :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos selventävästä kuvasta. Enpä ole moisiin (Tiimarissa) törmännyt, täytyy pitää silmät auki kun pääsee jonnekin muualle ostoksille.

Ei se ruisjauhotaikina oikein onnistunut. Tönkköä kuin mikä ja lisäksi viiltohaava sormen päässä estää isommat kokeilut. Kirvelee muuten kivasti :)